keskiviikko 6. kesäkuuta 2012

Agitreenejä

Nyt on kesän agitreenit startattu.

Prinsessa Svea aloitti tutustumisen agilityn ihmeelliseen maailman maanantaina. Putkea ja aitaa mentiin. Putki oli aluksi ihan hirveen epäilyttävä, mutta eipä tarvinnut perheen herran kuin pari kertaa huudahtaa iloisesti putken toisessa päässä, niin johan mentiin. Sama toistui aidalla, ja vaikka rima matalalla olikin, niin hyppyhän sieltä jo irtosi ;) Hieno tyttö! Ja kyllä illalla neitiä väsytti!

Emännän kesäloman kunniaksi vietettiin myös tiistaina pari tuntia kentällä. Oltiin radanrakennusapuna, ja Luca pääsi tauon jälkeen kentälle. Ihan pelleilyksihän se taas meni, viimeksi siis ollaan rataa menty talvikauden treeneissä maneesilla... Kaikki hajut ulkokentällä houkutti niin paljon enemmän.

Keskiviikkona päätin sitten tarttua härkää sarvista, ja suuntasin itsenäisesti treenaamaan iltapäivällä. Luca oli heti ihan eri moodilla mukana, vaikkakin ao. radan 4. esteen jälkeinen putkenpää oli aivan yhtä houkutteleva kuin eilen. Sain kyllä huutaa kaiken minkä palkeista lähtee... Lopulta, siis lopulta me onnistuttiin! Ääretön draivi päällä, ja uskokaa tai älkää... Me mentiin koko rata läpi! (Keppejä ei tietenkään, niitä treenaillaan kotona iskukuntoon.) Kontaktit aivan nappeja, takaakierrot kuin vettä vaan, vauhti uskomaton, koko koira niin mahdottoman hieno <3 Ja minäkin pysyin perässä ja välillä vähän edessäkin. Tässä siis rata;

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti