Koiranäyttelyyn ulkomaille?

Kesä tulee kovaa vauhtia, ja ulkomaan näyttelyt siintävät mielessä monilla koiranäyttelyharrastajilla. Ajattelin kertoa omia kokemuksia reissaamisesta ulkomailla koiranäyttelyissä, vaikkakin reissukokemukseni ovat aika suppeita.

Ensimmäisen kerran kun Lucan kasvattaja ehdotti näyttelyreissua ulkomaille, olin hetken aivan hädissäni. Siihen mennessäni ulkomaan kokemukseni koostuivat muutamasta Ruotsin risteilystä ja yhdestä vierailusta vaahtosammuttimen kokoisena Venäjälle.

Viro. Innoissaan ensimmäisen kerran ulkomaille näyttelyyn. Autolla lähdettiin reissuun, laivalla 2 tuntia Tallinnaan. Jännittävin osuus taisi olla auton ajaminen laivaan (en siis itse ajanut ;)). Muistaakseni eksyttiin vielä Tallinnan keskustassakin. Lopulta päästiin Pärnuun, hotelli ei ollut mikään loistelias, mutta kelpasi kyllä. Sisäänkirjautuessa hotelliin paperissa kysyttiin tupakoinnista, ja mehän kaksilahkeisen kanssa tietenkin laitettiin raksit kohtaan "yes". No, ei olisi kannattanut... Saatiin todella erikoisen hajuinen huone hotellin kolmannesta kerroksesta, yöpöydillä tuhkakupit. Niinpä niin, ensi kerralla ollaankin sitten "no smoking", mitä hotellihuoneeseen tulee.

Seuraavana aamulla näyttelypaikalle. Ei paistanut aurinko näyttelypaikalla, vaan vettä tuli taivaan täydeltä ja ukkonenkin saapui iloksemme. Eikä tietenkään telttaa mukana. Onneksemme muitakin suomalaisia käppänäharrastajia oli saapunut näyttelyyn, ja saatiin vähän sateensuojaa heidän teltastaan. Joten mitä opimme? No teltta mukaan, lupasi säätiedot mitä tahansa.

Seuraavana vuonna Pärnuun suunnatessamme oltiin jo viisaampia, teltta oli mukana. Hotelli oli aivan ihana guesthouse todella lähellä Pärnun upeaa hiekkarantaa! Tällä kertaa aurinko paistoi näyttelypaikalla taivaan täydeltä, aurinkorasvaa saatiinkin kuluttaa oikein urakalla. Matka jatkui näyttelyn jälkeen Latviaan.

Latvia. Suoraa tietä Pärnusta, rajanylitys heittämällä. Kuoppainen tie, asfaltista puuttui melkoisen kokoisia paloja... Nopeusrajoituksien alla kellonajat, jolloin rajoitus on voimassa. Hmm, toimisikohan Suomessa? Ihmeteltiin, kun takaa tulevat autot ajoittain välkyttivät valoja tai tekivät jotain muuta mielenkiintoista. Lopulta huomattiin, että hitaampien (lue:rajoitusten mukaan ajavien) on syytä ajaa mahdollisimman reunassa, jotta nopeammat pääsevät ohi. Majoituttiin ihanaan hotelliin, joka sijaitsi aivan päätien varrella, joten sinne löytäminen ei tuottanut ongelmia.

Seuraavana aamulla näyttelyyn, paikkana Ogre. Matkaa hotellilta näyttelypaikalle en muista, mutta sen muistan että eksyttiin. Hienosti oli näyttelyn järjestäjät viitoittaneet tietä, mutta meitä se johdatti ympyrää. Vihdoin näyttelypaikalle saapuessamme (jopa ajoissa), alkoivat näyttelyn järjestäjät kyselemään meidän näyttelymaksuja. Ei kuulemma oltu maksettu, nyt olisi syytä kaivaa kuvetta. Onneksi Lucan kasvattajalla oli kuittikopiot mukana, joten jonkinlaisen vääntämisen jälkeen lopulta päästiin näyttelyyn. Näyttelypaikka oli nurmikenttä, aurinko paistoi jälleen todella kuumasti. Ilonamme olivat ampiaiset... Ja niitä ei ollut muutamaa, vaan ihan oikeasti saman verran kuin Suomessa joskus hyttysiä. Niitä pakoillessa ja pistoksia sinne sun tänne vastaanottaessa päivä näyttelyssä menikin rattoisasti.

Paluumatkalla Latviasta Viroon, poliisit pysäyttivät. Pientä jännitysmomenttia ilmassa... Kertoivat kuitenkin vain, että olisi syytä laittaa autoon valot päälle. Huh.

Venäjä. Naisseurueella naapurimaahan. Noniin, nyt päästiinkin asiaan! Viisumit, rokotukset, koirien rokotukset... Yli mentiin Vaalimaalta, jännittävää. Hyppy tuntemattomaan! Pietariin päästiin, kiitos loistokuskin. Liikenne melkoisen hurjaa, tiet melko extreme-kunnossa. Kuulemma jossain päin vielä pahempiakin? Hotelliin sisäänkirjautuessa huonoa englantia puhuva virkailija ilmoittaa heti ensi töikseen, että ei teillä ole varausta. Nice. Onneksi Lucan kasvattajan venäjän kielen taidoilla lopulta asia selvisi, ja saatiin huone. Ihan ok huone, mutta hotelliluokitukset ilmeisen eri tasoa kuin muualla? Hintaluokaltaan hotelli oli varmaan keskitasoa kalliimpi. Mitähän palvelusta sanoisi... No, englannin kieltä virkailijat eivät hirveästi puhuneet, mutta eipä tarvinnutkaan paljon asioida. Lisätyynyä tai peittoa pyytäessämme, pyörittelivät silmiään. Vessan lattiakaivo meni tukkoon, sitä korjaamaan ei tullut ensin kukaan. Kun lopulta tuli, oli huone sitten lopulta jätetty siivoamatta. No, me kyllä pärjättiin...

Näyttelypaikka oli iso halli kauppakeskuksen takana. Tilat kyllä yllättivät positiivisesti, pakko myöntää. Pöytä, jossa tuomari koiran arvosteli, oli melko erikoinen. Osa koirista kulki näyttelypaikalla vapaana. Ensimmäisenä päivänä päästiin näyttelyyn muitta mutkitta sisään, rahat tiskiin ja numerolappu kouraan. No, seuraavana päivänä ei mennytkään niin hyvin... Rokotuksia tarkastaessa ei hyvä heilunut, leptospiroosirokote puuttui. Aha, eilen ei haittanut. Ja taas ei oltaisi pärjätty ilman Lucan kasvattajan venäjän kielen taitoa. Eläinlääkäri puhui melkoisen vajavaista englantia. Lopulta päästiin kuin päästiinkin rokotustarkastuksesta eteenpäin, rahat tiskiin ja lappu kouraan. Seuraavaksi tuomarimuutos, mitä tosin kyllä osattiin odottaakin, ei kuulemma mitenkään epätavallista sielläpäin.

Sitten kotia kohti, mutta ensin täytyi etsiä Pietarista eläinlääkäriasema, joka antaisi koirille ekinokokkoosilääkkeet, että pääsisimme takaisin Suomeen koirien kanssa. Löytyi asema pitkän harhailun jälkeen, mutta ei yhteistä kieltä. Onneksi saimme puhelimella yhteyden reissuseuralaisen paikalliseen ystävään, joka ystävällisesti tulkkasi puhelimen välityksellä tarpeemme eläinlääkärille. Leimat passiin ja kotiin. Rajanylitys meni melko mutkattomasti, ja sitten jo nauratti.

No, sitten aiheeseen valionarvon anominen Venäjältä. Laskin tuossa, että olen lähettänyt Venäjän kennelliittoon noin 40 sähköpostia. Yhteenkään en ole saanut vastausta... Ensin yritin selvitellä valionarvon hintaa ja osoitetta mihin tositteet postitetaan. Ei selvinnyt. Sitten sain yhdeltä tutulta summan ja osoitteen selville, ja lopulta maksoin ja lähetin paperit. Melko riskaabelia, mutta ei auttanut. Nyt sitten odotellaan, kohta on mennyt 3kk.

Yhteenvetona viimeisimmästä: tuskin enää koskaan Venäjälle näyttelyyn.

Kyllä ulkomailla on mukavaa reissata koirienkin kanssa, parasta on jos saa viipyä esim. yhdenkin ylimääräisen päivän. Vähän niin kuin lomailisi?

Vuoden kääpiösnautserit 2011 ja Virtain Kirsut Ry:n vuoden näyttelykoira

Eilen oli taas vuoro vuoden 2011 parhaiden kääpiösnautsereiden palkitsemisen. Voittoa en Lucalle tänä(kään) vuonna odottanut musta-hopeiden urosten kohdalla, ja oikeassa olin. Luca sijoittui toiseksi, kolmatta vuotta peräkkäin! Kyllähän se silti hyvältä tuntuu, kovassa seurassa! ;)

Meidän agilityseura, eli Virtain Kirsut Ry palkitsi myöskin parhaiten näyttelyissä menestyneet koirat. Kovatasoisessa kisassa huomioitiin vaan kotimaan näyttelytulokset, joten Lucan saldoksi muodostui 2xROP Kv-näyttelyssä, PU2 pääerikoisnäyttelyssä, sekä PU3 ja ERI/4 Kv-näyttelyssä. Luca sijoittui viidenneksi!

Luca PU2 pääerikoisnäyttelyssä 2011

Agikuulumisia

Niin, alkuvuoden treenit on menneet meidän osalta aivan nappiin. Joka kerta on saanut lähteä tyytyväisenä kotiin, mutta eilen se sitten iski! Käppänäpäivä! Liekkö Svean juoksulla ollut osuutta asiaan, mene ja tiedä. Lucalla korvat totaalisen lukossa, silmätkin taisi olla vähän peitossa... Jotenkin tahkottiin treenit läpi, ja tuli meillä joitain onnistumisiakin. Vinokeppejä päästiin treenaaman itsenäisesti, täytyy sanoa että ne alkaakin jo sujua! Juha namimieheksi, Luca meni kepit vapaanakin. Keppien kulmaa en oikein osaa arvioida... Omat kepit tuli torstaina Saksasta, vaikuttavat ihan hyviltä. Nyt vaan odotellaan, että maa sulaa ja päästään kotonakin treenaamaan! Täältä tilasin; zooplus.

Treeneissä tosin ohjaaja meitä lohdutteli, että ko. hyppyrata oli 2- tai 3-luokan rataa vastaava, ja haastava sellainen. Lucalla on uskomaton nopeus, mistä saa kyllä olla kiitollinen! Kesällä täytyy kyllä panostaa irtoamiseen, tulee kiire jos lähes joka esteelle täytyy saattaa ja varmistella. Tai ainakin eilen täytyi ;) Ehkä se taas siitä! Ainakin keppien suhteen on tämän vuoden puolella tullut varmuutta.

Päivitystä

Hetki onkin mennyt viime päivityksestä, elämä on heittänyt eteen jos jonkinlaista vastoinkäymistä.

Auto meni tosiaan lunastukseen alkuvuodesta, tilalla on nyt hiukan tuoreempi peli;

Sitten niihin suurempiin vastoinkäymisiin... Nyt mennään maaliskuun puolta väliä, ja me ollaan tänä vuonna oltu jo kolmissa hautajaisissa. Rakas isäni nukkui pois vaikean sairauden uuvuttamana helmikuisena yönä. Vaikka kuinka kuolemaan on valmistautunut viime kuukausina, ei ikävän tunnetta voi sanoin kuvailla. Mutta päivä kerralla mennään eteenpäin. Koiramme olivat isälleni tärkeitä, etenkin Luca valloitti isän hurmaavalla luonteellaan :)

Koirille kuuluu hyvää, ja niiden kanssa touhuaminen onkin ollut mukavaa vaihtelua ja ajatusten siirtoa hieman muualle. Lucan kanssa ollaan käyty muutamissa agitreeneissä alkuvuoden aikana, ja voi että se on upea <3 Nopea, älykäs... Viime vuoden treeneistä ollaan menty niin suuri harppaus eteenpäin, tekemättä juuri mitään! Nyt sen on nähnyt omin silmin, kuinka tauko usein tekee todella hyvää. Kepithän meillä on edelleenkin täysin alkutekijöissään, mutta eilen laitoin omat tilaukseen, ehkä saapunevat ensi viikolla? Sitten päästään niitäkin treenaamaan ihan tosissaan, luultavasti aloitellaan vinokepeillä. Kisat siintävät mielessä, ehkäpä loppuvuodesta? ;)

Vili on ihana oma itsensä, samoin Svea. Svealla on parasta aikaa juoksut, ah tätä sekalauman ihanuutta!

Eli kesää kohti mennään, varovaisia suunnitelmia on jo hieman näyttelyiden yms. suhteen. Meille ja koirille tarjoutui myös upea mahdollisuus, josta enemmän toukokuun puolella!