Kesä tulee kovaa vauhtia, ja ulkomaan näyttelyt siintävät mielessä monilla koiranäyttelyharrastajilla. Ajattelin kertoa omia kokemuksia reissaamisesta ulkomailla koiranäyttelyissä, vaikkakin reissukokemukseni ovat aika suppeita.
Ensimmäisen kerran kun Lucan kasvattaja ehdotti näyttelyreissua ulkomaille, olin hetken aivan hädissäni. Siihen mennessäni ulkomaan kokemukseni koostuivat muutamasta Ruotsin risteilystä ja yhdestä vierailusta vaahtosammuttimen kokoisena Venäjälle.
Viro. Innoissaan ensimmäisen kerran ulkomaille näyttelyyn. Autolla lähdettiin reissuun, laivalla 2 tuntia Tallinnaan. Jännittävin osuus taisi olla auton ajaminen laivaan (en siis itse ajanut ;)). Muistaakseni eksyttiin vielä Tallinnan keskustassakin. Lopulta päästiin Pärnuun, hotelli ei ollut mikään loistelias, mutta kelpasi kyllä. Sisäänkirjautuessa hotelliin paperissa kysyttiin tupakoinnista, ja mehän kaksilahkeisen kanssa tietenkin laitettiin raksit kohtaan "yes". No, ei olisi kannattanut... Saatiin todella erikoisen hajuinen huone hotellin kolmannesta kerroksesta, yöpöydillä tuhkakupit. Niinpä niin, ensi kerralla ollaankin sitten "no smoking", mitä hotellihuoneeseen tulee.
Seuraavana aamulla näyttelypaikalle. Ei paistanut aurinko näyttelypaikalla, vaan vettä tuli taivaan täydeltä ja ukkonenkin saapui iloksemme. Eikä tietenkään telttaa mukana. Onneksemme muitakin suomalaisia käppänäharrastajia oli saapunut näyttelyyn, ja saatiin vähän sateensuojaa heidän teltastaan. Joten mitä opimme? No teltta mukaan, lupasi säätiedot mitä tahansa.
Seuraavana vuonna Pärnuun suunnatessamme oltiin jo viisaampia, teltta oli mukana. Hotelli oli aivan ihana guesthouse todella lähellä Pärnun upeaa hiekkarantaa! Tällä kertaa aurinko paistoi näyttelypaikalla taivaan täydeltä, aurinkorasvaa saatiinkin kuluttaa oikein urakalla. Matka jatkui näyttelyn jälkeen Latviaan.
Latvia. Suoraa tietä Pärnusta, rajanylitys heittämällä. Kuoppainen tie, asfaltista puuttui melkoisen kokoisia paloja... Nopeusrajoituksien alla kellonajat, jolloin rajoitus on voimassa. Hmm, toimisikohan Suomessa? Ihmeteltiin, kun takaa tulevat autot ajoittain välkyttivät valoja tai tekivät jotain muuta mielenkiintoista. Lopulta huomattiin, että hitaampien (lue:rajoitusten mukaan ajavien) on syytä ajaa mahdollisimman reunassa, jotta nopeammat pääsevät ohi. Majoituttiin ihanaan hotelliin, joka sijaitsi aivan päätien varrella, joten sinne löytäminen ei tuottanut ongelmia.
Seuraavana aamulla näyttelyyn, paikkana Ogre. Matkaa hotellilta näyttelypaikalle en muista, mutta sen muistan että eksyttiin. Hienosti oli näyttelyn järjestäjät viitoittaneet tietä, mutta meitä se johdatti ympyrää. Vihdoin näyttelypaikalle saapuessamme (jopa ajoissa), alkoivat näyttelyn järjestäjät kyselemään meidän näyttelymaksuja. Ei kuulemma oltu maksettu, nyt olisi syytä kaivaa kuvetta. Onneksi Lucan kasvattajalla oli kuittikopiot mukana, joten jonkinlaisen vääntämisen jälkeen lopulta päästiin näyttelyyn. Näyttelypaikka oli nurmikenttä, aurinko paistoi jälleen todella kuumasti. Ilonamme olivat ampiaiset... Ja niitä ei ollut muutamaa, vaan ihan oikeasti saman verran kuin Suomessa joskus hyttysiä. Niitä pakoillessa ja pistoksia sinne sun tänne vastaanottaessa päivä näyttelyssä menikin rattoisasti.
Paluumatkalla Latviasta Viroon, poliisit pysäyttivät. Pientä jännitysmomenttia ilmassa... Kertoivat kuitenkin vain, että olisi syytä laittaa autoon valot päälle. Huh.
Venäjä. Naisseurueella naapurimaahan. Noniin, nyt päästiinkin asiaan! Viisumit, rokotukset, koirien rokotukset... Yli mentiin Vaalimaalta, jännittävää. Hyppy tuntemattomaan! Pietariin päästiin, kiitos loistokuskin. Liikenne melkoisen hurjaa, tiet melko extreme-kunnossa. Kuulemma jossain päin vielä pahempiakin? Hotelliin sisäänkirjautuessa huonoa englantia puhuva virkailija ilmoittaa heti ensi töikseen, että ei teillä ole varausta. Nice. Onneksi Lucan kasvattajan venäjän kielen taidoilla lopulta asia selvisi, ja saatiin huone. Ihan ok huone, mutta hotelliluokitukset ilmeisen eri tasoa kuin muualla? Hintaluokaltaan hotelli oli varmaan keskitasoa kalliimpi. Mitähän palvelusta sanoisi... No, englannin kieltä virkailijat eivät hirveästi puhuneet, mutta eipä tarvinnutkaan paljon asioida. Lisätyynyä tai peittoa pyytäessämme, pyörittelivät silmiään. Vessan lattiakaivo meni tukkoon, sitä korjaamaan ei tullut ensin kukaan. Kun lopulta tuli, oli huone sitten lopulta jätetty siivoamatta. No, me kyllä pärjättiin...
Näyttelypaikka oli iso halli kauppakeskuksen takana. Tilat kyllä yllättivät positiivisesti, pakko myöntää. Pöytä, jossa tuomari koiran arvosteli, oli melko erikoinen. Osa koirista kulki näyttelypaikalla vapaana. Ensimmäisenä päivänä päästiin näyttelyyn muitta mutkitta sisään, rahat tiskiin ja numerolappu kouraan. No, seuraavana päivänä ei mennytkään niin hyvin... Rokotuksia tarkastaessa ei hyvä heilunut, leptospiroosirokote puuttui. Aha, eilen ei haittanut. Ja taas ei oltaisi pärjätty ilman Lucan kasvattajan venäjän kielen taitoa. Eläinlääkäri puhui melkoisen vajavaista englantia. Lopulta päästiin kuin päästiinkin rokotustarkastuksesta eteenpäin, rahat tiskiin ja lappu kouraan. Seuraavaksi tuomarimuutos, mitä tosin kyllä osattiin odottaakin, ei kuulemma mitenkään epätavallista sielläpäin.
Sitten kotia kohti, mutta ensin täytyi etsiä Pietarista eläinlääkäriasema, joka antaisi koirille ekinokokkoosilääkkeet, että pääsisimme takaisin Suomeen koirien kanssa. Löytyi asema pitkän harhailun jälkeen, mutta ei yhteistä kieltä. Onneksi saimme puhelimella yhteyden reissuseuralaisen paikalliseen ystävään, joka ystävällisesti tulkkasi puhelimen välityksellä tarpeemme eläinlääkärille. Leimat passiin ja kotiin. Rajanylitys meni melko mutkattomasti, ja sitten jo nauratti.
No, sitten aiheeseen valionarvon anominen Venäjältä. Laskin tuossa, että olen lähettänyt Venäjän kennelliittoon noin 40 sähköpostia. Yhteenkään en ole saanut vastausta... Ensin yritin selvitellä valionarvon hintaa ja osoitetta mihin tositteet postitetaan. Ei selvinnyt. Sitten sain yhdeltä tutulta summan ja osoitteen selville, ja lopulta maksoin ja lähetin paperit. Melko riskaabelia, mutta ei auttanut. Nyt sitten odotellaan, kohta on mennyt 3kk.
Yhteenvetona viimeisimmästä: tuskin enää koskaan Venäjälle näyttelyyn.
Kyllä ulkomailla on mukavaa reissata koirienkin kanssa, parasta on jos saa viipyä esim. yhdenkin ylimääräisen päivän. Vähän niin kuin lomailisi?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti